Matkapäivä -HEL-MUC
Lauantaina hysteerinen perhe autoon ja kohti kenttää jossa matkatavarat jo odottivat. Mieletön fiilis kun matka vihdoin koitti ja kaikki oli terveinä kentällä. Perinteinen fiiliksennostatusjuoma kentällä ja koneeseen.
Lentomatka oli hieman odotettua pidempi kovan vastatuulen vuoksi. Reilut kaksi ja puolituntia oli enemmmän tai vähemmän pientä tärinää ja ryskettä ja juuri kun olin tilaamassa juomia, tarjoilu keskeytettiin turbulenssin vuoksi. Hetken päästä saimme juomat ja olimmekin jo laskeutumassa.
Matkalaukut tulivat hetkessä, mutta sitten alkoikin suksien odottelu. Tunnin odottelun jälkeen vahvalla saksalaisella aksentilla kuulutettiin että koneemme oli lastattu väärin ja että laukut ja sukset olivat koneessa samassa lokerossa ja että kone piti purkaa käsin. Kuulutus sai matkalaiset tuntemaan itsensä syylliseksi, oma vikanne että pakasitte koneenne väärin. Siinäpä odotatte. Viimein sukset tuli isohkossa kärryssä. Kuulutettiin ja pyydettiin ettei alettais repimään kasasta suksia. Arvaa menikö tämä viesti läpi? Kuin nälkäinen susilauma porukka lähestyi saalistaan joka suunnasta villisti ulvoen, "mä nään mun sukset!" ja repiminen oli valtaisaa. Suksipusseja putoili joka suuntaan, mutta viimein kaikki löysivät kasasta omansa ja matka jatkui.
Meitä oli reissun tässä vaiheessa kolme perhettä ja olimme varanneet pikkubussin kuljettajalla käyttöömme. Kamat sisään, porukka bussiin ja kaasu pohjaan. Bussin etukulma piti melkoista rahinaa joka käännöksessä ja kuskin ilme oli jokseenkin ihmettelevä, mutta päästiin eteenpäin. Noin 10min myöhemmin ja ensimmäinen jono. Bussikuski käänsi motarilta pikkutielle ja siitä alkoikin sitten noin kuuden tunnin seikkailu pikkuteitä pitkin. Alkuperäinen arvio matka-ajasta (max 3h) venyi lopulta noin kuudeksi tunniksi. Kun mukana olleet vesipullot oli tyhjennetty ja olimme odottaneet paikalla liikkumatta noin tunnin piti tunnelmaa keventää. Saksilla juomapullot osiin ja kaikille aikuisille omat mukit ja juotava laku jakoon. Ekan kierroksen jälkeen tunnelma keveni, mutta viereisessä autossa isäntä kaivoi olutta tavaratilasta ja bussin lämmössä alkoi kaipaamaan kylmää juotavaa. Lämmin ja äkkimakea lakritsikossu kävi janottamaan. Kysyimme kuskiltamme jos hän osaisi arvioida kuinka pitkällä seuraava huoltoasema on jotta voisimme hankkia pari kylmää, jolloin hän totesi että bussin takaosassa on korillinen olutta jos kelpaa. Ja kelpasi. Söldenissä odotti hieno kämppä, kamat sisään Sparin kautta yhelle ja sitten pizzalle koko porukan kanssa. Tässä vaiheessa kaksi perhettä lisää saapui paikalle ja olimme koko 21 hlö porukka kasassa.
Söldenin mäet ja alppipolvi
Kovin paljon laskuja ei ollut alla ennen ensimmäistä nousua. Koska sunnutai on tyypillisesti vaihtopäivän jälkeinen kaaos, näin oli tälläkin kertaa. Reilun puolen tunnin hiipiminen monoilla ihmismassassa sai polven tutisemaan ennen ensimmäistä laskua ja hississä polvea jomotti. Hissilippu oli kuitenkin hankittu ja polvi testattu Peuramaalla ja Swinghillissä niin kyllähän se nyt yhden Söldenin kestäisi.
Eka päivä oli hieman pilvinen ja lunta tuli ajoittain joten näkyvyys oli heikko. Tämä oli erityisen hankala keli polven kanssa, kun edelleenkään asentotunto ei ole ihan 100% ja polvea tulee varottua ehkä turhankin kanssa. Eka päivä oli melko kivulias, mutta afterski lievensi ja tunnelma oli korkealla. Todella mukavan tuntuinen paikka ekan laskupäivän jälkeen.
Seuraava päivä olikin aurinkoisempi ja kuudesta laskupäivästä neljänä päivänä nähtiin aurinko. Pääsimme kipuamaan Söldenin BIG 3 huipuille eli kolmelle huipulle jotka kohoavat yli 3000m korkeuteen.
- Gaislachkogl (3048m)
- Tiefenbachkogl (3250m) (yllä oleva kuva)
- Schwarze schneide (3340m)
Rankempaa huumoria ja heikkoa happea
Meillä oli matkassa pulssioksimetri, eli mittari jolla voi mitata veren happipitoisuutta. Aikaisemmin on yli kolmen kilsan korkeudella alkuviikosta ollut heikohko happi ja nyt pääsimme mittarilla toteamaan sen myös ihan "lääketieteellisesti". Normaali happisaturaatio (vereen sitoutuneen hapen suhteellinen määrä) on välillä 96-99%. Ekan päivän nousu Tiefenbachkoglin huipulle ja porukan heikoin happilukema oli 83. Kaikilla yhtä lukuunottamatta oli lukemat alle 90. Alle 88 lukema tarkoittaa lääketieteessä keskivaikeaa hypoksemiaa eli happivajausta. Vitsailtiin että pian menee ukko kylmäks. Aukesko? Hetkellinen happivajaus ei liene vaarallista ja koska Alpeilla usein yövytään alle 2000m korkeudessa keho pääsee palautumaan eikä vuoristotaudin vaaraa juurikaan ole. Pientä päänsärkyä ekoina päivinä oli ja erityisesti kun mentiin selkeästi yli 3000m myös pulssi kiihtyi melko herkästi ja läähätys oli laskiessa läsnä. Hyvä tietää ettei se johtunut pelkästään huonosta kunnosta.
Viimeisinä päivinä tehtiin uusi mittaus ylhäällä ja kaikilla oli korkeimmillakin huipuilla lukemat 94-97 välillä eikä korkeus enää tuntunut juurikaan. Tulipahan sekin testattua.
Mahtavia laskuja ja hyvää ruokaa
Kolmas laskupäivä oli sankkaa lumisadetta koko päivän joten se jäi hieman lyhyemmäksi. Hyvä niin sillä aikaa jäi Suomi-Venäjä ottelun katsomiselle ja polvi sai hetken levätä. Seuraavana päivänä oli kirkas auringonpaiste ja kun lumivyöryvaarat oli räjäytelty pois hissit aukesivat ja pääsimme ensimmäisten joukossa Schwarzkogeln huipulle (2965m) josta on mustaksi luokiteltu rinne alas. Tämä oli jätetty kissaamatta joten parempaa puuterilaskua ei voisi unelmoida. Puuterilaskuthan oli vielä tällä kaudella kielletty (tai ainakin vältettävien listalla), mutta kun kyseessä oli muutoin hoidettu rinne ja tiesi ettei alla ole kiviä tms. tätä ei vaan voinut jättää kokeilematta. Riittävä mäen profiili (korkeusero 391m ja pituus 1500m), pituus ja noin polveen asti ulottuva puuterilumikerros sai hymyn korviin. Parempaa laskua saa hakea. Lystiä riitti hetken sillä muutkin löysivät nopeasti paikalle. Söldenissä on tosin erinomaiset offarit hissien läheisyydessä, joten puhdasta linjaa löytyi halukkaille koko viikoksi.
Yhtenä iltana kokeilimme Tanja Poutiaisenkin suosimaa ravintola Gustoa. Kuvassa ihan peruspitsan näköinen lätty oli jättikokoinen ja erittäin maukas. Voin suositella.
Tätä se sitten oli koko viikko. Erinomaista keliä, mahtavia rinteitä, laskuja ja hyvää ruokaa ja seuraa. Ihan parhaimmassa terässä ei polvi vielä ole eikä laskuista pystynyt nauttimaan samalla tavalla kuin viime vuoden Mayrhofen reissulla, mutta hyvällä tiellä ollaan. Ensi kaudella mennään jo varmasti täysillä. Söldeniä voi lämpimästi suositella lapsiperheille. Leveitä suht loivia ja erittäin pitkiä rinteitä löytyy kilomterikaupalla. Halukkaille löytyy hissien läheisyydestä erittäin paljon laskettavaa ja "siivottavaa". Kovakuntoisille hurjapäille löytyy vähintäänkin riittävää kurua ja takamaastoa joka lähtöön. Koska Sölden on kolmen huipun ryhmä löytyy aina joltain rinteeltä suojaisa paikka jossa lunta riittää ja koska laskettavia seiniä on paljon täältä löytynee puhdasta linjaa halukkaille koko sesongin ajan. Suosittelen. Afterski on myös vilkasta, joskaan tämä porukka ei ihan kyennyt yli kymmenen valvomaan yhtenäkään iltana. Alkuillasta rinne afterit tuli testattua ja kylässä pari pikaista piipahdusta ja railakasta ryhmähuutoa tahtiin " Schatzi schenk mir ein foto!"
Mahtava reissu. Mihin sitä suuntaisi ensi vuonna? Tässä välissä ehtis ehkä Åren rinteisiin pääsiäiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti