Kuntoutus etenee ja pitenee

Pitkästä aikaa pieni blogipäivitys. Työ ja kuntoutusharjoitukset ovat vieneet kaiken ajan, joten päivityksille ei oikein ole löytynyt aikaa. Nyt sateisena lauantaina, kivan kaatosateessa tehdyn lenkin jälkeen on hyvä hetki kirjoittaa kuluneen jakson polvikuulumiset.

Kortisonin punaisena

3.9 saadun kortisonin jälkeinen päivä oli mielenkiintoinen. Kun hain lapset sain kuulla: "iskä on palanut auringossa" kommentteja. Ihmettelin, mutta kun katsoin itseäni peilistä näin syyn kommenteille. Olin todella punainen. Otin paidan pois ja totesin että koko yläkroppa oli niinikään punainen. Soitin varmuuden vuoksi hoitolaitokseen ja pyysivät minua viipymättä paikalle. Sain kyydin lääkärille ja paikalla selvisi että yliherkkyysreaktio on melko tyypillinen tuolle koktailille jonka sain. Pari antihistamiinia ja kotiin.

Kävin illalla vesijuoksussa ja sain osakseni hieman tuijottelua. "Kortisoninpunainen" yläkroppani oli kieltämättä hieman oudon näköinen. Vedin vesijuoksurataa tottuneesti edes takaisin ja olin ylpeä vauhdistani, kunnes altaan vierellä äidin kanssa kävellyt lapsi kommentteineen toi fiiliksen takas maanpinnalle.

"Äiti mikä toi on?"
"Se on vesikävelyrata" (Omasta mielestäni juoksin vedessä hyvää vauhtia ja radan nimi onkin vesijuoksu-rata, no nevermind)
"Miks toi setä on noin punainen ja mitä vesikävely on?"
" Se on vammaisille tarkoitettu uimarata, niillä on katso selässä tuollaiset kellukkeet ettei ne huku. Ihmiset voi olla erivärisiä"

Että näin. Teki mieli puuttua keskusteluun ja sanoa ettei vesijuoksu yksinomaan ole vammaisille ja että kelluketta käytetään jotta vedessä voi juosta pystyasennossa, ei siksi ettei huku. Värini johtuu siitä että olen osallistunut useaan rapujuhlaan ja että käsieni tilalle on kasvamassa sakset jolla nipistelen ihmisiä. Siksi en pysty uimaan normaalisti.

Seuraavat kontrollit

17.9 oli seuraava polvitesti fysioterapeutin kanssa. Heti alkuun tehtiin pari testiä jonka jälkeen fyssari sanoi ettei testiä kannata vielä tehdä ollenkaan. Mitattiin reisilihaksen ympärysmitta ja se oli valitettavasti kutistunut selvästi, melkein samalle tasolle kun leikkauksen jälkeen. Käytännössä 3-4kk kuntoutus oli mennyt hukkaan tuon polvilumpiojänteen tulehduksen takia.
Sain uudet harjoitukset ja varattiin uusi kontrolliaika. Samalla todettiin että paluu urheiluun tulee siirtymään 2-4kk eli kuntoutuksesta tulee mahdollisesti jopa 10kk pituinen. Syö miestä, todella, mutta minkäs teet.

14.10 Kuukausi progressiivista salitreeniä jalkaprässillä ja uusi kontrolli. Voima oli palannut jalkaan aika hyvin, mutta jalan kontrolli on edelleen heikkoa ja yhtäjaksoinen juokseminen kielletty. Juoksuun voi palata kun seuraava testi menee hyvin:
Hypi terveelllä jalalla paikallaan noin 20sek, vaihda lennosta leikatulle jalalle. Yhden jalan hypyissä ei pidä olla eroa eikä kipua pidä tuntua. Kun kokeilin tuota testiä 14.10 terveeltä leikatulle jalalle vaihtaminen kävi käytännössä niin, että leikatulla jalalla ei onnistunut hyppiminen ollenkaan. Lisää treeniä siis. Sovittiin että kokeilemme polvitestiä (joka alkujaan piti tehdä elo-syyskuun vaihteessa) joulukuun alussa. Jos tuolloin menee läpi niin urheiluun voi palata pikkuhiljaa.
Treeninä:
Paikallaan hyppelyä, tasapainolautaa, kuntopyörää, portaissa kävelyä, vesijuoksua, jalkaprässiä, 4 erilaista kuminauha-harjoitetta. Yhden jalan kyykkyjä. Nilkkapainojen kanssa erilaisia nostoja. Näiden lisäksi kävelylenkkejä johon sisällytetään sivuhyppyjä sekä 5*30sek-1min hölkkää.
Liikkuvuus- ja jalan kontrolliharjotteita 3-4 kertaa viikossa, näiden välissä kuntopyörää ja vesijuoksua. Käytännössä treeniä siis 7 kertaa viikossa...

Lenkkeily alkaa
2.11 Tänään kävin 5km kävelylenkillä ja sain juostua ensimmäisen yhtäjaksoisen kilometrin sitten maaliskuun! Kuukausi aikaa päästä lenkkeilyssä siihen että noin 20min yhtäjaksoinen hölkkä onnistuu. Näin se homma taas etenee. Pitkä on matka, mutta maalilinja häämöttää.

Tulevan kauden laskut
Kyselin fyssarilta tulevan kauden laskuista. Laskettelua voi kokeilla ehkä joulukuussa, mutta kumpareikko, offari, puuteri, sohjoinen lumi on vältettävien listalla tulevan kauden. Söldenin offarit tai puuterilaskut jää siis ehkä väliin, mutta rinteissä saa mennä ja maisemista ja tunnelmasta pääsee nauttimaan lasten vauhdin mukana.

Tarvitsen myös uudet siteet suksiin ja selvittelin jos markkinoilla on siteitä jotka olisivat polven kannalta turvallisempia. Jenkeissä on kehitetty kneebinding niminen side joka tutkimusten mukaan vähentää selvästi eturistisiteen vammoja. Kävin läpi eri tutkimuksia ja kyselin myös asiantuntijoilta asiaa. Suurin etu kneebinding siteessä on että myös takaside kiertyy ja näin side laukeaa herkemmin kun kiertävää vääntöä tulee kaatumisen yhteydessä ja paino on edelleen suksen päällä. Kneebinding on melko kallis ja tuntuu jotenkin TV-shop tuotteelta...

Myös Rossignol on pari vuotta sitten tuonut markkinoille siteen jossa takaside kiertyy. (Rossignol FKS 140, 160, 180XXL) Tämähän on old-school tyyppinen side jollaisia oli Lookilla (ja rossignolilla) 80-90 luvuilla. Jo tuolloin kiertyvää takasidettä pidettiin jalkavammojen kannalta hyvänä, mutta muoti meni edelle ja nämä jäi ajan saatossa pois. Nyt näitä on kuitenkin tulossa taas markkinoille ja useat tutkimukset ovat osoittaneet että kiertyvä takaside todellakin jossain kaatumistilanteissa estää ristisidevammoja. Mene ja tiedä, mutta ehkä mentaalipuolella tuollaisen siteen hankinta olisi hyvä idea?

Selkeästi hyvä (media)päivä

Minusta on tullut oikeaoppinen kuivatukkainen vesijuoksija

Viimeviikot on ollut hieman tuskaisia koska polvessa jatkuvasti lisääntynyt kipu ja siitä johtuva liikuntarajoitus on kieltämättä stressannut. Olen helpottanut tilannetta käymällä vesijuoksussa. 

Aikaisemmin kirjoittelin vesijuoksun ihanuudesta ja radalla olevien iäkkäämpien "tosijuoksijoiden" aggressiivisuudesta jne. Ajattelin että mitä sitten jos nyt välillä menee vierekkäin tai vähän roiskii. 

MAMIL-middle aged man in lycra

Eilen minua alkoi todenteolla pännimään edessä hitaasti vierekkäin edennyt pari. Siinä juteltiin niitä näitä, ihmeteltiin kuinka leppoisaa vesijuoksu on jne. Kevään vesijuoksuista vauhtini radalla on kasvanut huomattavasti ja koska polven kuntoutus on tilanteessa jossa kaikki siihen liittyvä pännii, kärsivällisyys oli loppua. No, tai se loppui. Havahduin tilanteeseen jossa huomautin edessä meneville että juoksu sallittu vain peräkkäin. Sain osakseni hieman hämmentyneitä katseita ja kuulin heidän kommentoivan keskenään: "ihme tyyppi, ottais nyt ihan iisisti tai menis uimaradalle". Päivän ohjelmaan kuului myös matalassa päässä erilaista hyppelyä ja paikalla juoksemista. Lapsiaan uimakoulusta odottavia vanhempia tämä paikalla hyppelyni huvitti, minua ei niinkään. Siihen kun lisättiin vettä roiskivat kakarat jotka eivät selkeästi kunnioita kylttiä VESIJUOKSULLE VARATTU RATA, mitta alkoi täyttymään ihan tosissaan. Kamalaa, onko minusta tulossa keski-ikäinen äkäinen äijä joka pystyy vesijuoksun lisäksi vain pätemään pyöräilyssä päiväsaikaan kun työmatkapyöräilijät ovat toimistossa ja pyöräteillä liikkuvat vain mummot ja "mad-mamil."

Ortopedille

Vasta tänään aamulla tajuntaan hiipi ajatus, mitä jos se polvi on taas oikeasti mennyt rikki? Sama vastaanotto ja ortopedi kun 26.3 kun kävin keskustelemassa leikkauksesta. Tapasin odotustilassa kohtalontoverini ja ystäväni. Jälleen outo yhteensattuma. Vaihdettiin polvikuulumiset joka oli mukavaa, sen verran hermona olin siinä odotellessa, että ilman juttuseuraa olisin varmaan hajoillut totaalisesti.

Kutsu sisään, lyhyt intro tilanteesta ja tutkimuspöydälle. Seurasin hermostuneena ortopedin kasvoja ja koitin lukea jokaisesta kasvon liikkeestä ja ilmeestä että onko polvi kunnossa vai ei. Välillä ilme vakavoitui ja pulssini kiihtyi. Käännyin mahalleni, säihkädin, koska mahalla polvea ei ole kertaakaan vielä väännelty ja tutkittu. "Tää on tukeva ja hyvässä kunnossa" Euforiaa, riemua. 

Kivun aiheuttaa tälläkertaa ulkosyrjän puoleinen leikkausarpi joka on hieman paksuuntunut arpeutuessa. Tämä taas ärsyttää vieressä olevaa jännettä ja aiheuttaa treenaamisen yhteydessä tulehduksen. Tulehdus puolestaan aiheuttaa kipua ja kipu pientä kontrollin menettämistä josta seuraa taas klenkkaamista.

Tilanne otettiin haltuun kortisonipiikillä (Celestone). Koska mua on piikitetty vastaavalla aikaisemmin lonkkanivelen sisään, tiesin mitä tuleman pitää. Tämä on taas niitä kipuja joita ei ihan heti halua kokea uudestaan. Koska lonkkaan pistetty piikki oli kokoa 22 (ilmeisesti neulan pituus?) tämä neula näytti huomattavasti pienemmältä. (10cm?) Koska kuulin että kortisoni laitettaisiin arpeutuneen kudoksen ja vieressä olevan jänteen ympäristöön, huokaisin helpotuksesta koska oletin ettei neulaa runnota kovin syvälle. Voi poijat että olin väärässä, taas. Kysyin kuinka syvälle tuo tuikataan ja sain vastauksen pienen hymyn kera: "No niin pitkälle kun tässä riittää pituutta". Siitä sitten polvi koukkuun, piikki sisään ensin oikeaan kohtaan ja sitten se varsinainen niitti, eli pientä edestakaisin sörkkimistä neulan kanssa ja kortisonin pumppausta oikeaan paikkaan. Homma ei kestä kauan, mutta se vihlova hetkellinen kipu on kyllä ihan rekisteröitävissä koko kropassa. 

Olin koko päivän ylikierroksilla osin ehkä kortisonista, osin riemusta kun polvea ei nyt tarvitse leikata uudestaan. Tuo piikki aiheutti päivällä ja illalla pientä muljumista, eli rytmihäiriötuntemuksia tai sitten mun sydänkin heittää voltteja riemusta.

Selkeästi hyvä (Media)päivä

Tänään oli uutisoinnin kannalta merkittävä päivä. Julkkis-BB alkoi, es ja yolo! Niin ja Nokia myi luurit Microsoftille. Saa nähdä mihin tuo jälkimmäinen johtaa. Mielenkiintoista.

Julkkis BB-spektaakkeli. Hmm. Jos laittaisin ducklipsit ja silarit, nyppisin kulmakarvani viiruiksi, jalkaan hunks-farkut, Ed-Hardy paita ja ilmoittaisin seiskalle olevani retu glamourmalli olisinko tänään ollut matkalla taloon? Ei, mielummin mamil kuin BB-julkkis. :)

Lennot alpeille varattu ja lisää takapakkia

Katseltiin reissuja alpeille ja todettiin että ne lennot on nyt vaan varattava jos haluaa hiihtolomaviikolla päästä jonnekin edes jollain tasolla siedettävin hinnoin. Müncheniin on siis lennot hankittu, lopullista paikkaa ja majoitusta vielä etsiskellään, aika täyttä näyttäisi olevan. Tosin joka päivä tilanne vaihtuu paikoittain kun tulee peruutuksia.

Fiilistä tosin laskee se, etten todellakaan vielä tiedä pystynkö laskemaan ensi kaudella. Harjoittelu ei suju oikein mitenkään, jos kuminauhajumppaa ei lasketa. Rapuissa kävely molempiin suuntiin on tuskallista. Bussiin en pääse kiipeämään leikatulla jalalla, vaan sinne mennään askel kerrallaan tervettä jalkaa käyttäen. Juoksuaskelia ei voi edes enää yrittää. Kipu on polvilumpion alla sekä sen ylä- ja alapuolella. Juttelin uudestaan fyssarin kanssa tänään ja kun kerroin tilanteen hän varasi saman tein ajan leikanneelle ortopedille. Sain ajan ensi tiistaille 3.9. Kyselin kauhuskenaarioista, mutta hän sanoi ettei nyt kannata puhelimitse arvailla.

Prrrrrrkl

Vaihtoehdot ovat nyt kuitenkin jotain tähän suuntaan, pahimmasta parhaimpaan:

1. Korjattu side mennyt poikki --> uusintaleikkaus myöhemmin. Palataan Via Dolorosan lähtöruutuun. (toisaalta samalla keikalla sais kaksi leikkausta vähän niinku yhdellä hinnalla. Ei naurata)
2. Kierukka mennyt paskaksi --> pienehkö leikkaus edessä
3. Patellajänne mennyt hajalle --> leikkaus? En tiedä
4. Patellajänne ja lihaskiinnikkeet tms. tulehtuneet --> kortisonipiikki ja peukut ylös
5. Lihakset surkastuneet tai ylirasitus --> harjoituksia kevennetään kunnes tilanne rauhoittuu

Mitä tähän nyt sanois. Voi veljet. Heinäkuun puolessa välissä kävin lenkillä, nyt kävelykin tekee taas kipeää. Taidan mennä vesijuoksemaan, se on sen verran kivaa että tulee paremmalle tuulelle.

Huhuu, onko täällä ketään?

Vastaavia blogeja kun olen lukenut olen huomannut saman mitä nyt minunkin blogipäivittämisessä on käynyt. Heti kun polvi alkaa olemaan siinä kunnossa että se ei päivittäistä arkea kovin pahasti häiritse, muut kiireet vie mennessään ja blogi jää autioksi. Samalla vaanii vaara kuntoutusohjelman laiminlyönnissä...

Tämä on ehkä lohduttavaa tietoa niille, jotka ovat vastaavaan operaatioon menossa. Eli noin kuuden viikon jälkeen operaatiosta arkiaskareista selviää ilman suurempia ongelmia ja särkyjä.

Viime kirjoituksessa mainittu titaaniankkurin alle jäänyt lihas tms. on ollut parempi ja saattaa olla että se ongelma on voitettu eikä uutta operaatiota tämän osalta tarvita.


Kuluneiden viikon yhteenveto polven kuntoutukseen liittyen:

Heinäkuun puolessa välissä oli viimeinen ohjattu fysiokäynti ja pienimuotoinen testi polven kestävyydestä. Liikkuvuus todettiin hyväksi, eli täysi liikkuvuus suoraksi ja koukkuun, ainakin käsillä auttaen.
Testissä käytiin läpi seuraavat:
Tasahyppely, askelhyppy, siksak juoksu narutikkaiden yli eteenpäin ja takaperin (narutikkaat oli tietty lattialla, eivät roikkuneet katossa), takaperin juoksu, etuperin juoksu pienillä pyrähdyksillä, salilaitteissa maksimipainoilla jalkojen testi (paljon lähtee ja onko molemmat jalat yhtä vahvoja) x-hyppelyä, ristisaskeljuoksu ja erilaiset yhdellä jalalla suoritettavat hyppelyt. Kaikki sujui hyvin ja sain luvan aloittaa lenkkeilyn 16.7.2013.

Näihin hyviin suorituksiin auttoi epäilemättä Himoksen Jysärifestareilla tehty treeni, eli tasajalkahyppely 90-luvun kuumimpien dance-esiintyjien tahtiin, noin 4 tuntia putkeen, kaksi iltaa peräkkäin. Yllätyin itsekkin miten esim. 2unlimited sai esiintyessään koko paikalla olleen yleisön lähes hysteeriseksi. Tähän voisi nuorekkaasti todeta OMG ja LOL. Samalla tuli todettua että ihan paras terä festarikestävyydestä on jo takanapäin, tai sitten voin vedota siihen että varoin rikkomasta polvea.

Tuon edellämainitun polvitestin jälkeen aloittelin kesäloman toista jaksoa ja siihen se treenaaminenkin hetkeksi loppui. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta nyt polvi onkin sitten viime viikot ollut jälleen melko huono. Se ei kestä lenkkeilyä alkuunkaan ja portaissa käveleminen on taas tuskallista sekä ylös- että alas mentäessä. Olin tänään yhteydessä fyssariin ja sanoi että jos sille ei mitään ihmeempää ole sattunut, niin tuskin on hajonnut uudestaan. Nyt kuitenkin hyppiminen, lenkkeily ja rapuissa ripeä juoksu on pari viikkoa kielletty. Palattiin kaksi treeniohjelmaa takaisinpäin, eli nyt pitäisi tehdä päivittäin pari tuntia voimatreeniä ja sitten pikkuhiljaa kokeilla hyppelyä parin viikon päästä. Takapakkia. Samalla pitäisi varata ensi kauden alppireissu, mutta nyt ajatus rinteeseen palaamisesta tuntuu kovin kaukaiselta. Via dolorosa, näinhän siinä ensimmäisessä fysiotapaamisessa
sanottiin.


No, ei tämä mun Via Dolorosa ole hankala ollut. Kaukana siitä. Itse asiassa tämä kevät ja kesä on ollut reissaamisen suhteen aktiivisin vähään aikaan. Berliini - Budapest - Himos/Jysärit - Kemiö/Saaristo - Mallorca - Mummotunneli- muutama kierros golfia. Mahtava kesä tähän mennessä siis.

Polven kannalta vaaratilanteita:
Budapest - Szimpla kert, ei ongelmia
Himos/Jysärit - tasajalkahyppely, check, ei ongelmia, Dr. Alban - ongelmia (hänellä, ei minulla)
Saaristo - Rantautumisen yhteydessä hyppy laiturille köyden kanssa, ei ongelmia
Mallorca - flipflop frenzy, eli kusiluikkareilla pitkin saarta paahtavassa helteessä, mahdollinen ongelma, huono kenkä huonompi jalka?
Mummotunneli - aina ongelmallinen. Taisin nähdä muutaman vesijuoksuradalla vastaantulleen "nuorukaisen". Ei kuitenkaan mitään kaatumista tms. polven kanssa.

Blogin alussa ruonoilin:

Syksyllä taas klenkka liitää,

pitkin lenkkipolkuja kiitää.

No, ei välttämättä liidä eikä kiidä. Toisaalta syksykään ei ole vielä täällä. Nyt pari viikkoa taas pelkkää jalkatreeniä kuminauhojen ja nilkkapainojen kanssa, kuntopyörää. Kyllä se tästä. Vielä on kesää jäljellä ja rapukausi kuumimmillaan. Rapu säpäleiks ja skåne akvavit tuulensuojaan.

Kohta seitsemän viikkoa takana ja pari viikkoa töitä

Viikko kuusi

Viisi viikkoa sairaslomalla meni lopulta yllättävän nopeasti ja paluu töihin koitti maanantaina 3.6. Viime viikolla oli toinen fysioterapiakäynti, jossa käytiin läpi uusia liikkeitä ja polven liikkuvuutta. Jumppaliikkeitä on nyt 16 erilaista 3*25 sarjoilla 4 kg painoilla, osa vastuskuminauhoilla, tunti kuntopyörää ja vesjuoksua niin paljon kuin ehtii. Töiden alettua jumppaohjelman suorittaminen onkin melko haasteellista. Yksi täysi setti menee nyt noin kahdessa tunnissa kun on saanut optimoitua liikkeiden järjestystä, mutta vesijuoksu on jäänyt kokonaan käymättä tällä viikolla. Toisaalta pihalle tuli tilattua pari kuutiota kivituhkaa jota olen kärrännyt ja lapioinut pitkin viikkoa, eli olkoon se nyt osa kuntoutusta tällä viikolla. Jännää miten kottikärryillä hiekan kuskaaminen saa painajaismaisia piirteitä kun kuorma kallistuu epätasaisella alustalla ja heikko polvi kompensoi kömpelösti äärirajoilla.

Polvi taipuu suoraksi, mutta ei yliojennu vielä kunnolla. Oikeassa laidassa polven tuntumassa on lihasryhmä, josta osa on ilmeisesti vaurioitunut kaatumisen yhteydessä. Tästä johtuvat aina ajoittain ulkosyrjällä tuntuvat kivut ja varsinkin treenin jälkeen huomaa että jotain on pielessä. Mahdolliset repeämän aiheuttamat lihaksen arpikudosket pitäisi jumppailla pois, jotta vaivasta päästään ja saadaan liikkuvuutta lisää ja oikeat liikeradat kävelyyn. Taivutus menee 135 asteeseen ja tavoite seuraavaan kertaan 145 astetta ja yliojennus.

Liikkuminen on nopeutunut huomattavasti ja välillä tulee tehtyä vaistomaisia ja uhkarohkeita liikkeitä, esim bussille juoksu on käynyt lähellä, joka on siis vielä ehdottoman kiellettyä. Vammoilta ollaan vältytty ja ensi viikolla saa virallisen luvan pyöräillä ulkona.

Viikko seitsemän

Kolmas fysioterapia käynti oli tänään, eli tätä kirjoittaessa. Polvi yliojentuu nyt melko hyvin, mutta koukkuun menee 137 astetta, eli ei ihan päästy 145 asteen tavoitteeseen. Syynä edelleen ulkosyrjän kipu. Se tutkittiin tänään leikanneen ortopedin kanssa. Aluksi pähkäiltiin että oliskos se kierukkaperkele mennyt säpäleiksi (kottikärrykikkailu kävi mielessä), mutta testien jälkeen se tuntui kuitenkin hyvältä. Painelemalla haettiin ongelman lähdettä ja kas, kun tarpeeksi painaa löytyi se perkelenappi, kohta jota painamalla tulee spontaani kirosana.

On muuten samassa kohdassa jossa on se ns. "taikanappi" kun lapsille opetetaan laskettelun alkeita, eli kun taikanappia painaa, niin aura kääntyy. Näen jo itseni etelän laskettelukeskuksessa opettamassa junioreita laskemisen ihmeellisen maailmaan. "Kun tästä painaa niin aura PERKELE kääntyy." Letka seuraa perässä ja käännös vasempaan smurffiäänillä pelkeleellä höystettynä.

Joo, eli titaaniankkurin väliin on jäänyt osa jotain lihasta ja jännettä tai ankkurin laita painaa jännettä/lihasta. Kun sinne tulee liikkeiden mukana painetta, syntyy tilanne jossa tulee pieniä vammoja, kiristystä jne. Melko kivuliasta ja rajoittaa osaa uusista kuntoutusliikkeistä jota tehdään salilaitteilla. Pientä setbäkkiä.

No, mitä sille voi tehdä? Sehän voidaan leikata, pikkujuttu, tähystys jossa katsotaan polven tilanne, hiotaan tai poistetaan titaaniosa mikäli uusi jänne on tarpeeksi kiinnittynyt ja näin tilanne on kunnossa. Aika paska fiilis. Elokuuhun mennessä pitäis jo pystyä lenkkeilemään, mutta edessä saattaakin olla uusi tähystysleikkaus ja sen myötä taas turvotusta, klenkkaamista, sairaslomaa. Näitä ei kovin usein käy. No ei ni, ei käy niitä selkäydinpuudutuksen komplikaatioitakaan. Mähän saan tässä nyt sitten vakuutusrahoilla ihan koko rahan edestä. Uusi leikkaus ei nyt kuitenkaan ole vielä täysin varma, joten toivotaan että siltä vältytään.


Nyt jotain kivaa ettei ihan mene synkistelyksi: Mikko Alatalo talvilomalla

Melkein neljä viikkoa kulunut - Ensimmäinen fysio ja lisää vesijuoksua

Ensimmäinen fysioterapia käynti leikkauksen jälkeen

Kulunut viikko on sujunut melko hyvin ja jalan kanssa on voinut ulkoilla hieman enemmän. Piipahdin Porkkalan niemessä ulkoiluttamassa polvea.

Kun kolme viikkoa oli kulunut leikkauksesta ja oli ensimmäisen fysioterapian aika. Odotin tuskaista jalan vääntelyä ja hampaat irvessä harjoittelua. Olin oikeassa, mutta yksi asia tuli yllätyksenä. Leikkausarvet kiinnittyvät tässä ajassa alla olevaan lihakseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että iho arpikudoksineen on kiinni alla olevassa lihaksessa ja näin ei saa olla. Tämä on normaalia, mutta iho ja arpikudos pitää hieroa irti lihaksesta. No perkele, sehän sattuu. Taas uusia kiputuntemuksia. Homma menee niin että painetaan leikkausarpia lujasti eri suuntiin ja pyritään saamaan se liikkumaan vapaasti muun ihon mukana. Mainitsinko että tämä sattuu. Tätä tehdään nyt sitten viikon ajan ja jos arvet eivät liiku seuraavassa kontrollissa fysioterapeutti irroittaa ne voimakkaalla hieromisella seuraavalla käynnillä. Not gonna happen. Eil hierotaan hampaat irvessä aamuin illoin noita arpia.

Ortopedi kävi samalla tarkistamassa polven ja sanoi että polvesta tulee hyvä. Nyt on vain maltettava tehdä kevyitä liikkeitä jotta se ei heti kättelyssä hajoa. Liikkuvuus suoraksi ok ja hieman yli, eli sitä ei tarvitse harjoittaa, koukkuun 105 astetta eli mahdollistaa portaiden kävelyn ylös ja alas ilman tukea, pyöräilyn ja kävely pitäisi alkaa normalisoitumaan. Klenkkaamisesta pois oppiminen onkin sitten pidempi juttu. Jalkaterä menee automaattisesti klenkatessa vinoon ja samoin lantio. Eli melkoista veivaamista. Tästä pitää harjoitella eroon. Jokainen askel vaatii keskittymistä jotta päästään kohti normaalia liikkumista.

Uusi jumppasarja on melko tiukka ja sisältää 2kg nilkkapainolla harjoittelua 3*25 sarjoissa ja yhteensä noin 10 eri liikettä. Lisäksi lämmöt kuntopyörällä, kuntopyörää noin 30-40min mahdollisimman usein samoin vesijuoksua. Kuntopyörään saa myös laittaa vastusta. Seisoviltaan ei saa polkea. Treenisäryn vuoksi särkylääkkeet ovat välillä olleet tarpeellisia, mutta Panacodit ovat jääneet purkkiin.

Välillä kävellessä polvilumpion alla tuntuu erittäin terävää viiltävää kipua joka aiheuttaa spontaanin AIIISSSS, huudahduksen ja ihmeelliseen kyyryasentoon jumittumisen. Tästä seuraa tietenkin ihmetteleviä katseita.

Golf kuuluu nyt myös sallittujen lajien piiriin. Tosin liikkuminen täytynee jonkin aikaa tehdä autolla koska kovin nopeaa tämä kävely ei vieläkään ole.

Vesijuoksu on aggressiivinen laji

Avauduinkin aikaisemmin tästä lajista ja erityisesti kampausten suojelemisesta ja siitä että tässä osa mummeleista tekee kaikkensa ettei pää kastu. No, kuluneella viikolla olin ystäväni kanssa vesijuoksemassa ja menimme rataa sääntöjä uhaten hieman lomittain. Vastaan lipui kunnioitettavan iän ja elopainon saavuttanut hopeakettu. Yrmeä ja vihainen ilme lipui lähemmäksi. Sylkeä säästämättä hän sanoi voimakkaalla äänellä että vierekkäin juoksu on kielletty!!. Olen siis sortunut rikkomaan vesijuoksun sääntöjä minäkin. Eikä siinä mennyt kuin viikko aloittamisesta. Vesijuoksu on niin tylsää että ehkä pieni sääntöjen rikkominen tai hiusten kuivana pitäminen tuo tähän jotain lisäjännitystä että jaksaa tätä harrastaa. 

Tässä välissä eteen oli muodostunut isompi ruuhka ja eteneminen lähes pysähtyi. Teimme rohkean päätöksen lähteä ohittamaan kielletyssä asennossa, eli otimme pari uimaliikettä. Tätä seurasi hermostunut huuto: "Ei saa molskia, ei saa uida, ei saa roiskia hei, hiukset kastuu!!" Nyt radalla liikkui kaksi suuttunutta juoksijaa jolta sai selkäytimeen asti tuntuvaa katseen kautta välittynyttä vihaa joka kierroksella. "Nuoret" eivät selvästi ole tervetulleita tänne ja ystävältäni kysyttiin etteikö hän osaa uida vai mitä hän täällä oikein tekee. Pukuhuoneessa vilkuilin olan yli ja odotin altaassa riehuneen mursun tulevan sukkasaippuan kanssa hakkaamaan säännönrikkojaa. Paska laji, vaikka tekeekin polvelle hyvää. 

Muutoin paluu arkeen alkaa sujumaan paremmin ja työnteko onnistuu ihan hyvin, joten sairaslomaa ei tarvitse pidentää. Eli vielä viikko sairaslomaa joka pitäisi käyttää todella tiiviiseen kuntouttamiseen jotta saa luvan aloittaa jalkojen kuntosalitreenin. Fysioterapeutti sanoi että nyt et mene töihin vaan teet näitä harjoitteita tiiviisti viimeisen sairaslomaviikon. Yritetään pitää tästä kiinni.

Viikko 2 takana - Tikit pois ja veteen

Näin se aika menee, viikko mennyt ja yhtään kirjoitusta ei ole "ehtinyt" kirjoittamaan.  Tässä menneen viikon tärkeimmät tapahtumat.

Tikit pois

Perjantaina 10.5 oli kulunut 11 päivää leikkauksesta ja oli aika poistattaa tikit. Tikkejä oli yhteensä ainoastaan neljä. Ajattelin että tikkien poisto tuskin tuntuisi juuri miltään. Olin väärässä. Hienot tikit oli melko tiukalla ja viimeinen tikki aiheuttikin sitten pientä hikeä ja puhaltelua ennenkuin se suostui irtoamaan. Aikaa poistoon meni ehkä 2min. Todella pienet ja siistit jäljet tuosta isosta operaatiosta tulee jäämään. Kuvassa näkyvien jälkien lisäksi reidessä on pieni jälki ja takareidessä myös hyttysenpureman kokoinen piste. Takareiden värikartta sen sijaan vaihtelelee väriltää ja on edelleen ollut hieman kasvusuunnassa. Polven kivut ovat hieman kasvaneet ehkä treenaamisesta johtuen. Öisin on välillä melko kovaa kasvukipumaista särkyä. Välillä on ollut lähellä että olisin tarttunut Panacodiin, mutta ilman ollaan kuitenkin pärjätty.

Samalla kun menin tikkien poistoon palautin myös kepit. Nyt ollaan sitten menty ilman keppejä ja pari kertaa käytyt kaupassa onnistuneesti. Kauppakeskuksen portaita alaspäin vääntäessä vaimo pyysi että jos kuitenkin ottaisin ihan vaan yhden askeleen kerralla. Liikkuminen näytti hänen mielestään niin oudolle että lasten alahuuli alkoi pelosta väpättämään.

Tyttären jalkapalloharkoissa ja matseissa on myös tullut oltua. Jos jalkaa ei alkaisi särkemään parin tunnin yhtäjaksoisen seisomisen jälkeen voisi periaatteessa mennä jo konttorille. Valitettavasti pystyasentoa ei kuitenkaan kestä paria tuntia enempää ilman että pitää saada jalka jäihin ja koholle. Päivä päivältä kuitenkin parempaan mennään.

Jalan liikkuvuus paranee myös hitaasti, mutta suunnitelman mukaan. Lisää taivutusta on tullut pari astetta lisää, eli menee nyt hieman yli 90, mikä tarkoittaa helpotusta kuntopyöräilyyn, satulaa on nyt laskettu pykälää alemmaksi. Se helpottaa tuota tyhjää polkemista siten, ettei perse käy ihan kokonaan eri puolilla satulaa joka kierroksen aikana. Pyörää on tullut poljettua noin 20-30min päivässä 10-15min jaksoissa. Pikkuhiljaa poljentanopeus on noussut noin 45-50 kierrokseen minuutissa tai noin 20kmh. Hurjaa.

Välillä kävely tuntuu sujuvan ihan hyvin, joskin hitaasti. Kun kysyin lapsilta että näyttääkö isin kävely jo normaalilta sain rehellisen vastauksen pienen esityksen muodossa. Eli ei todellakaan näytä.

Parfyymiä, hiuslaitteita ja ruuhkaa

Tikkien poiston myötä irtosi lupa myös vesijuoksulle. Maanantai 13.5 siis uimahallille. Tunnelma oli jännittynyt kuten aina ennen urheilusuoritusta. Speedot jalkaan ja altaan reunalle valitsemaan välineitä, eli selkäkellukeliiviä. Matkalla vesijuoksulle varatulle radalle ohitin koululaisryhmän. Sain mustelmallani ansaittua ihmettelyä. "Tsiigatkaa, ihan perusmustelma, siis perus".

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen

Vesijuoksu on terveellinen harrastus joka sopii kaikenikäisille. Niinpä, siksi maanantaiarkiaamu on ruuhkainen radalla.

Virittelen vesijuoksuliiviä päälle ja nenään kantautuu voimakas eri parfyymien "tuoksu". Kuin lokit koleraaltaassa erilaiset hiuslaitteet keinahetelevat pienten aaltojen tahtiin. Uimavalvoja pysäyttää vanhemman rouvan joka on kampeamassa altaaseen hiukset kuivina ja selkeästi suihkukin on onnistuttu ohittamaan. Valvoja pyytää kohteliaasti rouvaa joko laittamaan uimahatun tai palaamaan suihkuun huuhtelemaan hiukset. Vastauksena on tyly: "kuule poika nämä hiukset on niin lyhyet että näistä mitään irtoa" ja näin ruova molskahtaa tottuneesti altaaseen, välttäen myös tässä tilanteessa hiusten kastelemisen.

Minulla ei ole mitään eläkeläisiä vastaan, ei todellakaan, mutta miksi nämä eläkeläisrouvat tulevat uimahalliin voimakkaasti parfymoituine hiuslaitteineen? Ikäänkuin tämä hiusten kuivana pysyminen olisi jokin vesijuoksun alalaji? Kampaajan kautta tiukka tupeeraus, harmaat haituvat kerälle ja koholle, sekaan kukkia ja muita koristeita, komeus verhotaan jonkinlaiseen läpinäkyvään harsoon ja sitten uimahalliin ja veteen. Se joka saa suurimman hiuslaitteen ilman uimalakkia valvojan ohi kerää parhaimmat pisteet. Bonuspisteitä tulee imeläimmän parfyymin kantajalle. Valvojan ohjeet ohitetaan lauseella, älä sä poika mulle ala, kun tämä yrittää sanoa että juoksuliivit tulee kiristää kunnolla ettei ne ole vedessä niskassa ja paina vesijuoksiaa väärään asentoon. Hiukset on tässä etusijalla, muulla ole niin väliä.

Rohkeasti sekaan. Ensimmäiset polkaisut ovat melko tuskallisia ja polvilumpion alla vihloo, mutta hetken päästä veden polkeminen alkaa sujumaan ja huomaan harkitsevani ohitusta. Kaiken kaikkiaan vesijuoksu oli kuitenkin ihan mukavaa ja tänään polvi on ollut jollain tavalla liikkuvampi, eli ehkä tavoitteeksi voisi ottaa 2-3 kertaa/viikko.

Pientä edistystä siis tapahtuu koko ajan joten kyllä tämä tästä.

Viikko 2 alkaa, pyörän päälle

Ensimmäinen viikko meni miten meni, mutta nyt toinen viikko on jo käynnissä. Jatkuvat toistot näillä jumppaliikkeillä alkaa tympimään. Liikkuvuus edistyy päivä päivältä, mutta olisi mukava saada pian uusia liikkeitä tai variaatiota näihin nykyisiin. Enää ei tule sitä innostusta joka saa huutamaan perheen paikalle: "katsokaa, isi raahaa jalkaa 20cm edestakaisin tuolilla istuen! Eilen meni vaan 19cm!" Perhekään ei jaksa innostua. Ihme.

Eilen kokeilin kuntopyörää, mutta yksi kierros meni huudon kanssa joten jätin sen rauhaan. Olen kuitenkin katsellut pyörää sillä silmällä pitkin päivää. Mitä jos nostaisin satulaa korkeammalle? Joo, pitää kokeilla. Nostin satulan sille korkeudelle jossa onnettomuuksia alkaa tapahtumaan. Pyörän päälle nouseminen vaati taas sisäisen Veikka G:n esiin houkuttelemisen. Viimein satulan päällä ja oli tunne että täältä voisi kirkkaalla säällä nähdä Tallinnaan. Hampaat yhteen ja kokeilemaan. Ensimmäinen kierros oli tuskaa, mutta ei niin paha kuin eilinen kokeilu, seuraava kierros oli helpompi ja hei, tämähän sujuu. Ok, ei nyt mitään ihmeellistä, mutta ekat 10min ilman vastusta poljettu. Edistystä, jee! Tein tästä merkittävästä tapahtumasta videokoosteen.

Viikko takana, nyt hommiin. Tai no...

Kartta leviää...

Ensimmäinen viikko takana ja kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Tänään hieman työskentelyä kotoa käsin. Aluksi ajattelin että tässähän voisi raahautua jo toimistollekin pikkuhiljaa kun autollakin pystyy ajamaan. Totuus kuitenkin iski parin tunnin työskentelyn jälkeen. Aika kuluu työskennellessä huomaamatta ja jalan liikuttelu unohtuu. Kun jalka on ollut paikallaan tavallaan väärässä asennossa, sen liikuttaminen tuntuu kun aloittaisi lähtöruudusta... Täytyy siis ottaa iisimmin. Tästähän se fysioterapeutti myös varoitteli. Ei pidä innostua liikaa, kyseessä on edelleen polven iso leikkaus ja sen toipumisaika on pitkä, vaikka sen jättämät leikkausarvet ovat pienet. Eli fokus tiukasti polven harjoituksiin ja työt vielä hetkeksi taka-alalle. Tästä muistuttaa myös takareidessä edelleen suureneva mustelma ja siihen liittyvät ilkeät vihlonnat ja suonenvetomainen kipu. Polven turvotus on hieman laskenut. Sisätiloissa liikkuminen on eilistä helpompaa ja keppejä en ole tänään kotona käyttänyt.

Muuten päivä on ollut melkoisen tapahtumaköyhä. Kohokohtiin kuului lääkevapaa päivä, eli ensimmäinen täysin ilman kipulääkkeitä vietetty päivä.

Päivä 6, Belsebubin blinit

Kiitos kaikille tämän blogin lukijoille tähän asti, höpinöitäni on nyt luettu yli 1500 kertaa 11 eri maasta.

Onnittelut kaikille maaliin päässeille Helsinki City Run juoksijoille. Tänä vuonna en ihan päässyt osallistumaan, mutta kun katsoo naamakirjan tuttujen  aikoja niin olis sitä voinut keppien kanssa päästä samoihin. ;) Joo, no jos ensi vuonna pääsee osallistumaan ja alle 3h tän jalan kanssa niin olen tosi tyytyväinen.

Viime yö oli ensimmäinen yö ilman kohotettua sängyn jalkapäätyä. Jalat alkoivat jotenkin kyllästyä jatkuvaan koholla olemiseen. Aamulla polven turvotus oli hieman laskenut, mutta mustelma polvitaipeessa senkun laajenee ja on melko kipeä. Mustelma oli alkuun Ahvenanmaan muotoinen ja kokoinen tässä polvitaipeen mittasuhteessa, mutta samassa mittasuhteessa se on nyt Afrikan näköinen ja kokoinen. Katsotaan tuleeko kaveriksi amerikan yhdysvallat ensi yönä. Istuminen tavallisella tuolilla ei oikein onnistu pitkiä aikoja tuon vuoksi.

Tänään on pärjätty vain yhdellä tulehduskipulääkkeellä ja muutkin kivut (selkä, pää, poskiontelot, vatsa) ovat lievittyneet. Polven liikkuvuus melko ennallaan 0-95 astetta, mutta taipuu pienemmällä kivulla. Pohje kramppailee ja tuo takareisi tuntuu ikävältä kun jalkaa koukistaa. Hampaat irvessä joutuu tekemään takareisiharjoituksia.

Olimme katsomassa tyttären jalkapalloturnauksen viimeistä ottelua. Hienosti pelasivat vuotta vanhempien sarjassa, 5/6 voittoa. Fiilistä lisäsi rapsakka kevät sää, noin 8 astetta, tuuli ja kaatosade. Autoa ei saanut parkkiin kovin lähelle, joten oli pakko tehdä pisin siirtymä tähän asti. (noin 600m suunta) Hidasta oli, mutta edistystä.

Aamu alkoi muuten karppaajan kauhulla, amerikkalaisilla pannukakuilla ja siirapilla. Nämä ovat just niitä aamupaloja joista vannoin pidättäytyväni ennen leikkausta etten lässähdä aivan totaalisesti kuntoutusjakson aikana. No, tämä oli toinen kerta kun olen näitä koskaan tehnyt ja tänään tuli liikuttua melko paljon. (ketä mä yritän huijata...) Näiden "belsebubin blinien" vuoksi jenkeissä saa kauppakeskuksessa lainata sähkömopoja että pääsee liikkumaan. Jääköön siis tähän kertaan näiden tekeminen.


Ensi viikon lopussa on tikkien poisto ja silloin voi aloittaa vesijuoksun. Tavoitteena on myös päästä polkemaan "kalsaritelineellä" pian.

Ensimmäinen viikko lähenee loppuaan ja elämä uuden eturistisiteen kanssa alkaa pikkuhiljaa käynnistymään. Kepeistä ei ihan vielä uskalla kokonaan luopua, mutta ensi viikolla saattaisi onnistua.

Päivät 4 ja 5

Päivä 4 ja päätin aamulla että tänään kokeillaan minimoida Panacodit sillä nyt todenteolla alkaa tämä jatkuva päässä pyöriminen riittää. Myös jatkuva päänsärky on ollut todella ärsyttävää. En tiedä johtuuko Vimovosta vai Panacodista vai niiden sekoituksesta. Minulla ei yleensä ole lainkaan päänsärkyä. Alaselkä on edelleen kipeä ja mennyt mustelmille. Eli jokin pieni vuoto siellä selkäydinpuudutuskohdassa on/on ollut.

Iltapäivää kohden päänsärky siirtyi silmien ympärille ja poskiin. Nyt alkoi muistua mieleen. En ole syönyt allergialääkkeitä ja kevään pöly aiheuttaa näihin aikoihin yleensä poskiontelotulehduksen. Varsinaista allergiaa tietylle kasville tms. ei ole, mutta pölyn yliherkkyys joka johtaa näihin oireisiin.
No, otin Kestineä muiden lääkkeiden joukkoon ja noin tunnin päästä päänsärky alkoi hellittää.  Wohoo!

Alkoi jo henkinen kantti rakoilla kun olin ajatellut että tällä viikolla keskitytään polven särkyihin ja sen hoitamiseen, mutta se onkin ollut sivuosassa... kuume, selkäsärky ja selän sähköiskut, päänsärky, lääkkeiden aiheuttamat hengitysoireet, pojan kuume, poskionteloiden särky. Mikä tosta vielä puuttuu? Ai niin:

Jalkapuoli kiitää läpi asunnon (jos kaikenlaiset pierujutut ärsyttää, skippaa tämä kappale)
Apujoukot lähtivät ostoksille ja jäin kotiin katsomaan telkkaria ja jumppaamaan jalkaa. Hetken päästä ilmaantui uusia oireita. Jep, vatsaa alkoi nipistämään. No, ei tässä mitään, vessaa kohti. Vaan missä kainalosauvat? Olin jättänyt ne keittiöön koska aikaisemmin kävely oli sujunut kohtuu hyvin ilman vahvoja kipulääkkeitä.

Tässä vaiheessa jalka olikin turvonnut ensimmäistä kertaa vähän enemmän ja kun laitoin jalan lattiaalle alkoivat aivan uudenlaiset kivut. Nyt tiedän mitä vastaavan leikkauksen kokeneet tarkoittavat sillä todella ikävällä tunteella, kun sanotaan että nesteet lähtee virtaamaan pohjetta kohti. Helvetti sentään. Vatsasta alkoi kuulua myös huolestuttavaa murinaa ja tässä vaiheessa en vielä tiennyt missä kainalosauvat on. Ensimmäinen varoituslaukaus (jos ymmärrätte mitä tarkoitan), nyt alkoi olemaan vessaan kiire. Ei muuta kun huudolla ja veivaamisella ilman sauvoja vessaan. Sanotaanko että saavuin paikalle akateemisen vartin sisällä. Eli melkein ajoissa.

No, kaikki hyvin eikä suurempaa vahinkoa sattunut, mutta se tunne... paperitelineessä hyrrää tyhjä rulla ja apujoukot shoppailemassa. Tälläkertaa ei yhtään helpottanut että se oli sitä kätevää sulavaa mallia. Vaikka toisaalta, toimisikohan se...ei, ei sentään. Seurasi akrobatiaa jolla olisi ehkä päässyt Talentissa seuraavalle kierrokselle ja uusi rulla paikalle. Kun viimein pääsin takaisin sohvalle kaiken jälkeen, tuijotin hetken tyhjällä katseella kattoon ja toivoin ettei mikään vatsatauti ole minua tavoittanut. Onneksi ei, se oli kertasetti ja ilmeisesti se tuplaespresso oli vaan liikaa näiden kaikkien lääkkeiden kanssa.

Polvistatus
Jumppaliikkeitä on tehty säännöllisesti ja polvi menee ilman ongelmia suoraksi ja hieman yli 90 asteen kulmaan. Turvotus on nyt suurimmillaan ja polvitaipeeseen on kehittynyt koko polvitaipeen kokoinen mustelma joka tuntuu kasvavan pikkuhiljaa. Takareisi tuntuu nyt kipeältä ja kohta josta varaosa on otettu on selkeästi yksi kivunlähde. Kipu on kuitenkin hyvin siedettävää ja pärjää ilman Panacodia.

Päivä 5
Sängystä nouseminen oli hieman tuskaista kun jalan "virtaukset käynnistyivät", mutta kun sitkeästi vaan laittaa painoa jalalle se helpottaa. Välillä menee ilman keppejä tosi hyvin, välillä jalka tuntuu hieman huteralta ja tarvitsee tukea. Jalka liikkuu kuitenkin hyvin ja päätin että menemme iltapäivällä lastenkutsuille. Koska en ole ottanut vuorokauteen kuin tulehduskipulääkettä (Vimovo) ja jalan liikkuvuus on melko hyvää satojen jumppaliikkeiden ja nilkkapumppausten jälkeen, oli aika kokeilla istua autoon, ratin taakse.

Hämähäkkimiehen sulavien liikkeiden lailla istuinkin pian ratin takana. Penkin säädöt kohdilleen ja kuivaharjoittelua: nopeaa voimakasta jarrutusta, kaasun painamista edestakaisin. Joo, sujuu ilman kipuja. Lääkäri ja fysioterapeutti sanoi että auton rattiin pääseen noin 2-4 viikon sisään jos kivut sallii. Koska polkimien käyttö tuntui niin hyvältä ajettelin kokeilla pienen pätkän. Sujui kuin tanssi. Voi tätä riemun tunnetta!

Ajoin perheeni kanssa lastenkutsuille ja oli todella virkistävää nähdä muita ihmisiä ja syödä erilaisia herkkuja. Liikkuminen sujui ihan hyvin ja kävimme ruokakaupassa kotimatkalla. Sekin sujui ongelmitta, joskin hieman alkoi ottamaan voimille. Jonkinlainen voitto kuitenkin. Tosi hyvä fiilis. Viikko on ollut tähän asti todella raskas henkisesti ja fyysisesti eri oireiluineen, mutta nyt mennään vasta päivässä 5 ja tilanne on näin hyvä!

Päivä 3 ja "musavideo"

Päivä 3
Eilinen selän sähköttely ja oireilu on hieman parempaan päin. Onneksi, sillä se oli erittäin inhottavan tuntuista. Aamu alkoi päänsäryllä ja sitä se on ollut koko päivän. Kaikesta huolimatta tiukkaa jumppaamista 3-4 kertaa päivässä noin 20-40min kerralla. Polvi ei ole juurikaan särkenyt. Välillä tulee erilaisia "puukoniskuja" eri puolille, mutta ovat ihan siedettäviä. Liikkuminen on taas hitusen helpompaa ja sauvoja en ole sisällä kovin paljon käyttänyt, mutta kävely on hidasta kun yrittää olla kauheasti klenkkaamatta. Tunto on palautumassa säären etuosaan yhä enemmän. Hyvä.

Yöllä oli pieni liskodisko ja ihmeellisiä unia ja heräsin ilmeisesti panacodin aiheuttamaan hengitysoireeseen taas. Kesti reilun tunnin tuo läähättäminen. Alkaa pian riittää nää kemikaalit.

Katsoin aamulla Netflixistä pari jaksoa Nikitaa. Kohtuu viihdyttävää, mutta TV:n töllöttely riitti hetkeksi aikaa tuon jälkeen.

Pojalle nousi eilen illlalla kuume ja se on jatkunut koko päivän. Raukka on ihan rätti eikä jaksa tehdä muuta kuin maata, katsella piirrettyjä ja nukkua. Kuumeen lisäksi ei ole juurikaan muita oireita, mitä nyt valittaa silmien kirvelyä välillä. Jos saisin pyytää, niin meidän perhe vois nyt keskittyä yhteen vaivaan kerralla. Toivottavasti tuo menee ohi eikä ole sen kummempaa tarttuvaa virusta. Itsellä on ollut kuumeilua leikkausesta lähtien, mutta tänään ollan oltu alle 38 koko ajan.

Koska olo oli kaikesta huolimatta eilistä virkeämpi avasin työläppärin ja luin sähköpostit ja tein hetken hommia. Koska lääkkeet vievät vielä aika hyvin keskittymiskykyä ajattelin kuitenkin antaa töiden vielä odottaa ja kokeilla jotain muuta.

Harrastan musiikkia, laulamista ja kosketinsoittimia. Soitin hetken myös kaverini bändissä, mutta bändihommat vaativat sen verran aikaa että bändiharrastus oli melko lyhytaikainen. (ja minun osalta ehkä sellainen don't quit your day job juttu) Soittaminen ja laulaminen on kuitenkin ollut arkiviikkoina sellainen on/off juttu. Soittimena on tällähetkellä Yamaha Tyros 2 jonka hommasin viitisen vuotta sitten. Sellainen "oneman band" jolla risteilylaivojen bingohetket kullataan, tiedättehän, soitin ja sen takana laulava karvarinta ja ikivihreät.

Väänsin itseni soittimen ääreen, vetäisin pari harjoituskierrosta ja laitteen nauhuri päälle. Tuloksena syntyi lääkepöllyissä laulettu ja soitettu oma versio kappaleesta On the Road again. (Kitarat, pianot ja soinnut soitan, taustat koneelta) Jotta sen saisi tänne blogiin, kaikkien riemuksi, siitä piti tehdä video. Niinpä virittelin tuohon muutamia kuvia tähän astisesta matkasta polven kanssa. Olkaa hyvä. Kiitos ja anteeks. :)

Päivät 1 ja 2 leikkauksen jälkeen

(HUOM! Sisältää kuvan jalasta käärö avattuna. Älä katso jos ruma, karvanen ja verinen jalka inhottaa.)

Ensimmäisen yön tuskat oli toistaiseksi pahimmat tämän polven kanssa. Seuraava yö sujui jo suht ok polven kanssa. Ainoa uusi riesa oli selkäydinpuudutuksesta jäänyt säkenöinti selässä. Itseasiassa selkäkipu on ollut polvea pahempaa. Välillä tuntuu kuin puudutusneula olisi jäänyt selkään ja liikkuessa se säkenöi vihlovasti ympäriinsä.

Vappuaatto

Aattoilta meni panacodin voimin pienessä kohmelossa perheen kanssa leffaa katsoen, perinteiset vappunaposteltavat kyytipoikana. Kuohuva oli tälläkertaa mehukatin sima. (Voi tätä riemun määrää.) Leffaksi valikoitu Wreckit Ralph. Ihan kiva kokoperheen animaatioseikkailu. Lääketokkurassa meinasi muutaman kerran silmäluomi painaa, mutta suurin osa leffasta jäi mieleen. Eli normivappu, filmi poikki ja kasapäin supersankareita nähty.

Iltaa kohden selkäydinpuudutuksesta alkanut säkenointi selässä paheni hieman. Tuntui todella ilkeältä välillä ja soitin lopulta sairaalan päivystykseen kysyäkseni neuvoja. Juttelin anestesialääkärin kanssa ja hän totesi ettei tuossa suurempaa vahinkoa ole voinut sattua, mutta lihaskipu saattaa aiheuttaa säkenöintiä. Pyysi käymään vappupäivänä jos asiaa kiusaa.

Yö meni melko ok, kun lopulta säkenöinti selässä antoi myöden tai nukkumatti vei. Lääkitys aiheuttaa nukkuessa välillä jonkinlaista läähättämistä tms. Happi tuntuu vähän ohueltä välillä, mutta melko hyvät unet ilman kummempia heräämisiä.

Vappu

Vappupäivä alkoi selän säkenöinnillä, mutta polvi tuntui melko hyvältä. Selän tuntemukset pistivät ärsyttämään, koska polven kanssa oli jo ihan riittävästi tekemistä. Päätin iltapäivällä käydä keskustelemassa anestesialääkärin kanssa, koska tuo alkoi potuttamaan enemmän kuin polven kipu. Kontrollissa ei mitään hälyttävää, ilmeisesti lihakset menneet jumiin ja tullut jotain pientä mustelmaa tms. tuonne joka aiheuttaa tuota säkenöintiä ja kipua. Pitäis mennä itsekseen ohi. Hyvä niin. Toivotaan niin.





Kotona olen ottanut askeleita ilman keppejä ja tehnyt kuntoutusharjotteita 3-4 kertaa päivässä. Jalka menee omasta mielestä jo lähes suoraksi. (polvitaipeen ja lattian väliin ei jää juurikaan tilaa) Kivunlievityksenä on tänään mennyt aamulla Vimovo ja yksi Panacod. Tätä kirjoittaessa ei vielä ole kipuja juuri tuntunut joten otan seuraavan setin yötä vasten jotta päivä menisi hieman virkeämpänä.

Vappuna sai myös avata tuon jalkapaketin ja tarkistaa haavat ja käydä suihkussa. Aika pieniltä nuo haavat näyttää. Pahoittelen inhottavaa kuvaa, tuota ei saa vielä sen kummemin hangata tai pestä, mutta ei tuo nyt niin kamalan näköinen ole. Kipujen perusteella olisin odottanut että reiät olisivat ihan eri kohdissa. Kohdat on tikattu siististi ja kovin paljon niitä tikkejä ei näyttäisi olevan.

Vappupäivän sää oli todella hieno ja iltapäivällä oli mukava loikoilla pihaterassilla. Terassille pääseminen oli muutaman jyrkän askelman päässä. Hyvä että meissä jokaisessa asuu pieni Veikka G. joten pienen kiipeilyn jälkeen pääsin turvallisesti aurinkotuolille ilman pelättyä keppispagaattia.

Nyt on enää 180 päivää kuntoutusta jäljellä. Nämä päivät menevät ihan siivillä. :)

Leikkauspäivä

6:15 Herään melko hyvin nukutun yön jälkeen. Vihdoin se on täällä, leikkauspäivä. Suihkun kautta verkkarit jalkaan.

7:30 Muksut kouluun ja kohti sairaalaa.

8:20 Kävelen sairaalaan, vaihdan sairaalakuteet päälle. Näissä ei muoti muutu vaikka mikä olis. Oli sitten yksityinen tai julkinen niin sairaalavaatteet on aina sitä samaa kauhua herättävää mallia.

8:30 Lyhyt juttelu respassa. Käydään perustiedot läpi. Anestesialääkäri saapuu paikalle ja kyselee myös perustiedot ja toiveet: nukutus vai spinaalipuudutus. Koska nukutus on testattu pariin otteeseen halusin spinaalipuudutuksen. Ortopedi kävi merkkaamassa tussilla polven. Homma selvä ja "mukillinen" pillereitä (2 panacodia ja yksi Oxycontin) esilääkkeeksi.

8:50 Kävelen leikkaussaliin ja asetun pöydälle. Seuraavaksi tippa laitetaan vasempaan käteen. Perussetti: "Sulla on hienot suonet, oi tohon me se laitetaan, nyt nipistää, hups....suoni karkas, koitetaan uudestaan....no, mites se nyt ja sitten auts. Noin nyt se on siinä. Ei kovin kivuliasta, mutta ei mukavaakaan. Anestesialääkäri laittaa tippaan omat koktailinsa ja päässä humisee. Seuraavaksi spinaalipuudutus. Eli keräksi/sikiöasentoon pöydälle ja pitkällä neulalla noin 4cm syvyyteen puudutus. Pari kertaa joutu tökkimään, koska mun hervottomien selkälihasten läpi on vaikea päästä. (olin niin helkkarin jännittynyt että lihakset kramppas selässä). Neula osui johonkin, ehkä lihakseen, ehkä johonkin muualle, mutta vihloi hetken todella julmasti. Sitten jalat alkoikin kadota lämpimään pumpuliin.

9:00 Leikkaus alkaa. "Esirippu" jalkojen eteen. Monitori käännettiin siten että pystyin seuraamaan leikkausta. Todella nopeaa toimintaa se oli eikä siitä kuvasta oikein ehtinyt mitään ymmärtämään. Näytti siltä kuin joku olisi syöttänyt metallista kalaa pienessä akvaariossa. Sitten siellä meni joku poranterä jne. Anestesialääkäri kyseli vointia. Jostain syystä tässä vaiheessa vastasin että hyvä, mutta tiedätkös sellainen nousufiilis kun kipataan lärvilaudasta shotteja. Nyt ollaan siinä puolessa välissä. Laita vielä yks, niin mä tarjoan seuraavan kierroksen. Seuraavaksi kerroin että kun pääsen kotiin askartelen oman lärvilaudan, kaadan pihalta puun ja teen siitä tosi pitkän. Just.  Olo oli mitä rennoin ja mukavin ja kun reiät ommeltiin kiinni noin 9:50 oli jopa hieman pettynyt olo. Joko tämä loppui, saiskos kuitenkn vielä yhden tujauksen tuohon tippaan?

10:00 Heräämöön. Vasempaan jalkaan tunto alkoi palautua melko nopeasti. Leikattu jalka sensijaan oli täysi pökkelö. Tosi omituinen fiilis kun yrittää liikutella jalkaa niin se menee nykien minne sattuu.

 Joskus puolen päivän aikaan kun tunto oli palannut jalkoihin sain aamupalaa. Tässä vaiheessa olikin kova nälkä. Jokin noista lääkkeistä kuivatti suun totaalisesti ja sämpylän syöminen oli melko hankalaa.

Tässä sitä nyt sitten köllöteltiin, uusittu ristiside polvessa. Ei kipuja, leikkaus ohi ja ruokaa vatsassa. Tosi mukavaa.

Ensimmäinen vessaanlähtö oli haastava, ei kipujen vuoksi vaan lääkityksen. Kun nousi pystyyn oli mennä taju ja takas sänkyyn. Toimistotuolin avulla sitten pääsin perille ja takas. Otti voimille.

15:00 Jalka alkaa ilmoitella että sitä on runneltu. Ensimmäinen panacod sitten leikkauksen huiviin. Ortopedi tulee juttelemaan noin klo 16 ja kertoo kaiken menneen hyvin. Muuta kuin eturistisidettä ei tarvinnut korjailla, eli jalalle täysivaraus ja kepeistä eroon viikossa on tavoite. Saikkua alkuun kuukausi.

Toivotin muille heräämössä olleille hyvää vappua ja lähdin kohti pukuhuonetta. No, taas päässä sumenee ja edetään pikkuhiljaa. Lopulta lähes kaikki muut heräämöstä pääsi lähtemään ennen mua, kun tuosta kävelystä ei tullut mitään. Sen verran pyörrytti aina kun yritti liikkua.

18:30 Kotona. Kipuilu alkaa. Kepittelin sohvalle ja polvityyny jalan alle ja jääpakkaus kehiin. Myös panacod pore huiviin. Kummallakaan ei mitään vaikutusta, kipu yltyy. Ja jatkoi yltymistään. Oli ihan helvetillinen kipu päällä kun piti yrittää saada unta palloon. Yksi Vimovo 500mg ja Oxycontin, josko näillä.

0:50 Olen puoli istuvassa asennossa puhelin kädessä. Sattuu ihan helvetisti tohon jalkaan eikä lääkkeet auta. Enempää ei voi ottaa, päivän saldo täynnä. Tuskahiki. Mietin pitäiskö kilauttaa päivystykseen jos kuitenkin vois ottaa vielä jonkun napin. Ehkei sittenkään. Huono olo.

03:40 Ei mitään jakoa tän kivun kanssa. Aivan kamalaa. Kunpa tulis aamu niin vois soittaa ja pyytää lisää lääkitystä tai jotain. Kuume nousee. 38.4 astetta ja todella tuskainen olo. Koitan ajatella että tästä on vain tie ylöspäin. Taisin kiroilla että, jos olisin tiennyt mikä odottaa olisin tyytynyt kevyempiin urheilumuotoihin.

06:30 Nyt on aamu ja aamulla saa ottaa lisää lääkettä. Joo, nyt saa ottaa lääkettä.... 2 Panacod poretta ja Vimovo. Auttais nyt.... Ja lopulta tuska alkoi hieman lievittyä ja sain hetken unen päästä kiinni. Huh, mikä yö.

Day 1

Aamun lääkkeiden jälkeen sain pienen helpotuksen ja tein ekat harjoitteet. Tuskanhiki ja hampaat irvessä sain pientä liikettä jalkaan. Nyt pirulainen alat toimia. Samalla huomasin tunnon kadonneen polvesta alaspäin noin 10cm leveällä kaistaleella. Tästä mainittiin etukäteen ja on hyvät mahikset että tunto palautuu sitten muutaman viikon päästä. Tuntuu kuitenkin ihan helvetin oudolle.

Rohkeasti painoa jalalle ja iltapäivällä otin jo pari askelta ilman sauvojen tukea. Kovin on hidasta ja kipeätä tekee, mutta tästä se nyt alkaa ja jos kivut saa pidettyä kurissa niin se on päivä kerrallaan kohti harrastuksia. Kyllä tämä tästä. Toivotaan ettei seuraava yö ainakaan olisi pahempi...

Leikkaus lähenee

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa, sen verran on ollut erilaista kiirettä ja polvikin on ollut lähes kivuton jo muutaman viikon. Nyt kuitenkin leikkauksen lähestyessä polvi tulee taas mieleen ja ehkä tulee kirjoiteltua tiiviimmin. Tässä kuitenkin tiivistelmä parin viikon tapahtumista, josta selviää ettei tuo rikkinäinen polvi ole juuri viime aikoina haitannut.

Menneet kaksi viikkoa

Näkymät kattoterassilta

Päästiin vaimon kanssa tuulettumaan keväiseen Berliinin reilu viikko sitten pidennetylle viikonloppureissulle. Berliini oli minulle uusi tuttavuus. Aikaisemmin olen viettänyt aikaa vain Tegelin kentällä. Ajan saatossa ruostunut koulusaksa otettiin sujuvasti käyttöön heti kentällä taksikuskin kanssa, mutta peruutuspeilistä näkyvät taksikuskin tärisevät viikset ja virne kertoivat karua kieltä kielitaidon ruostumisesta.

Asuimme itä-berliinin puolella Fredrichainissa vuokrakämpässä, josta pääsi metrolla kätevästi eri puolille. En tiennyt mitä oikein odottaa, joten ensimmäinen spontaani fiilis oli että tämä on ehdottomasti niitä rumempia kaupunkeja jossa olen käynyt. Melkoinen sekasotku erilaista arkkitehtuuria, lähes kaikkialla sotketut seinät ja sirpaloitunut jättikokoinen kaupunki, josta ei oikein löydä yhtä isoa keskustaa. Tässä kuitenkin piilee paikan viehätys, sieltä löytyy oikeastaan ihan kaikkea ja syöminen on edullista ja ihmiset pääosin ystävällisiä. Sanon pääosin siksi, koska ensimmäinen currywurstin tilaaminen Alexanderplatzilla saksantaidoillani aiheutti ärsytystä ja huutoa kiskan pitäjän suunnalta. Siinä tuli käskytystä suuntaan ja toiseen: seisoin avonaisen kiskan väärällä puolella tilaamassa, tilasin juomat samalta tiskiltä vaikka ne tietenkin tilataan ihan eri kiskalta ja mainoksessa esitetty juoma ja currywurst tarjous on vain mainos, ei niitä oikeasti saa. No, oma vika, tämä oli turisticurrywurst paikka ja kaikki jotka paremmin osaa ja tietää syö currywurstinsa ihan muualla.

Ehkä siinä mielessä Berliini on haastava, että se näyttää helposti rujompaa puolta jos ei tiedä minne suunnata ja yrittää itsekseen löytää suositeltuja paikkoja. Onneksi on interweppi ja tuttuja jotka osaa ja tietää, joten matkasta tuli onnistunut. On kuitenkin mainittava viimeisen illan italialainen ravintola. Oltiin porukalla syömässä ja kaikki meni kivasti kunnes tarjoilijalta putosi aterimet pitkin pöytää. Ryhmällämme oli takana pitkä päivä kiertelyä ja ranskalaistyylinen seitinohut iltapäiväkänni, joten oli selvää että tällainen yllättävä tilanne sai pienen spontaanin naurahduksen aikaiseksi. Pahoittelimme tarjoilijalle tilannetta, mutta hän veti herneen nennään (siellä olleiden lävistysten seuraksi) ja paiskasi viimeisen lusikan voimalla pöytään. Katossa leijunut tunnelma oli hetkessä pudonnut pöydälle lusikan viereen ja kun saimme paikalle vielä omistajan kyselemään mitä tapahtuu oli lopulta viisainta maksaa ja poistua paikalta. (Tarkennuksena sanottakoon että emme pitäneet meteliä ja riehuneet. Riehuminen tapahtui ihan ravintolan henkilökunnan toimesta). Kaikesta huolimatta lähtisin uudestaan Berliiniin ja suosittelen sitä juuri sen monipuolisuuden vuoksi.


Kohti leikkausta
Nyt lauantaina kävin lasten kanssa leffassa katsomassa Crooditin. Suosittelen. Hauska leffa.

Pienet pihatalkoot on pidetty ja kesärenkaat auton alla. Myös polvityyny, kompressiositeet ja kylmägeelit on hankittu ja suurimmat liikunnan esteet kotoa viety sivuun.

Perjantaina sain vahvistettua myös leikkausajan; ma 29.4 klo 8:30. Varsinainen leikkaus ja edessä oleva kuntoutus alkaa realisoitua ja tuntua myös henkisesti. Odotan leikkausta, mutta täytyy myöntää että leikkauksen jälkeinen aika jännittää kun ei ihan tiedä mitä odottaa. No, pianhan se selviää.

Leikkaukseen valmistava fysioterapialuento

Magneettikuva polven sivusta jossa näkyy rikkinäinen ACL

Tänään oli polvea koskeva seuraava etappi - "polviryhmä", eli fysioterapeutin tapaaminen. Katselin aamulla magneettikuvia ja pohdin että tänään asia etenee taas jollain tavalla.  Tuossa kuvassa näkyy tuo polveni "ACL mössö", eli tuon vaalean pilvimäisen kohdan tilalla pitäisi piirtyä siisti leveä musta kaistale luiden välillä, mutta hajonnut versio näyttää magneettikuvissa tuolta.

Ryhmä kokoontui iltapäivällä yksityisen sairaalan tiloissa ja saavuin paikalle "reteästi" kävellen.

Heti sisään tullessani tapasin tuttavani, jolle oli valitettavasti sattunut sama vamma (mäessä tietenkin) ja vaihdoimme odotellessa kuulumiset tapaturmasta ja tähänastisesta säätämisestä hajonneen polven kanssa.



Odotukset fysiotapaamisesta oli korkealla. Homma alkoi nimenhuudolla ja kohta meitä oli noin kymmmenen klenkkaa jonossa matkalla neukkariin, jokainen eri suuntiin vaappuen. Melko nopeasti selvisi että kyseessä oli enemmän infotilaisuus kuin varsinainen kuntoutusliikkeiden harjoittelutilaisuus ja että tämä vamma on yllättävän yleinen...

Luulot pois

"Kokeneelle huippuortopedille tämä korjausleikkaus on pieni ja nopea rutiinileikkaus. Teille hyvät kuulijat tämä tulee olemaan pitkä ja raskas kuntoutus- via dolorosa" 

Suurin piirtein näin kokenut fysioterapeutti aloitti luennon. Pöydän äärestä kuului pientä hyminää. Hyminä loppui lyhyeen kun ensimmäinen kalvo tärähti kankaalle jossa oli listattu leikkauksen jälkeen odotettavia juttuja. Jos nyt omin sanoin ja ymmärryksen kautta tiivistää: Vittumaista kipua eri puolilla polvea ja jalkaa, rikkinäisiä verisuonia ja hermoja, halvaantumisen tunne jalassa, hajonnut "nesteenvälitysjärjestelmä" jalassa joka johtaa erilaisiin turpoamisiin ja hienot mustelmat jossa voi päivien kuluessa nähdä koko Tikkurilan värikartan. Lisäksi lihaskontrolli katoaa hetkeksi ja ennen leikkausta hyvin toiminut jalka vain hytkyy hallitsemattomasti kun reisilihaksia yrittää jännittää. Ihan kiva.

Lisäksi saimme nähdä kuvan jossa näytettiin kuinka "varaosa" revitään pienestä reiästä ulos. Mieleen tuli lähinnä lintu joka repii kastematoa kolostaan. Ne jotka haluavat nähdä miltä se oikeasti näyttää ja ymmärtää tuon lintukuvan paremmin voi kurkata linkin kautta oikeaa kuvaa (varoitus heikkohermoisille) Harvesting a hamstring

Kävimme leikkauksen jälkeisiä alkuviikkojen harjoituksia läpi ja saimme ohjeet mukaan. Saimme myös ohjeistusta kepeillä kävelystä eri tilanteissa ja opimme esim. termin "keppispagaatti" eli tilanne jossa kepeillä liukastutaan sisääntullessa ja levitään kuin Bambi liukkaalla jäällä ja hajoitetaan juuri korjattu polvi. On siis tärkeää pitää mukana pientä pyyhettä jolla kuivaa keppien kumiset päät jos tulee esim. sateesta sisälle. Saimme myös nähdä millaiseksi kävely voi pahimmillaan mennä jos kuntoutus jätetään tekemättä.

Loppujen lopuksi esitys oli kuitenkin hyvä ja tarkoituksella provosoiva että jokainen ymmärtää kuntoutuksen tärkeyden ja mihin ja millaisiin kipuihin voi varautua. Kaikilla nämä pahimmat esitetyt esimerkit eivät toteudu, mutta jos niin käy, niin tietää ainakin että se on "normaalia". Ja lopuksi todettiin että polven kanssa pitää olla varovainen, ja sen kuntoutusohjelmaa pitää noudattaa, mutta muuta kroppaa saa treenata normaalisti, eli oiva tilaisuus pistää yläkroppa hyvään kuntoon.

Tässä vielä kootusti kysymyksiä joita esitettiin tilaisuudessa(kaikki on yksilöllistä, mutta suuntaa antavia):

1. Kuinka nopeasti voi ajaa autoa? - Riippuu operoitavasta jalasta. Jos oikea polvi niin 2-3 viikkoa jos liikkuvuus on nopeaa ja kipu kontrollissa. Jos vasen jalka ja autossa "sihteerilaatikko" niin heti kun kolmiolääkkeistä pääsee eroon ja pääsee könyämään autoon.

2. Koska voi palata freestyle laskuun tai lasketteluun? 6-10kk, riippuu tapauksesta ja millä tasolla laskee. (kilpa, harraste jne.)

3. Koska uusi jalka on terveen jalan veroinen? Koska jalasta tulee leikkauksen jälkeen tervettä jalkaa "tyhmempi" eli asentokontrolli ja ketteryys on heikompaa, voidaan sanoa että korjattu polvi on terveen veroinen (kesto, kontrolli, ketteryys ja kohonnut riski vamman uusiutumisesta palannut normaalin jalan tasolle) noin 2,5 vuoden päästä leikkauksesta. Tämän ajan jälkeen jalat alkaa olemaan tasaveroisia kaikessa.

4. Kuinka nopeasti pääsee pelaamaan golfia? Jos kyseessä on tukijalka 3-4kk, muutoin nopeammin. Kannattaa kuitenkin muistaa että puttaamista ja lähipeliä voi harjoitella ja siitä yleensä koko tulostaso on kiinni...

5. Koska pääsee pelaamaan salibandyä? Oikeastaan kaikkeen urheiluun voi palata noin 6kk jälkeen operaatiosta, mutta on aloitettava asteittain ja hieman rauhallisemmin.

6. Kuinka nopeasti pääsee kepeistä eroon? Tavoite max 2 viikkoa jos polvesta ei ole operoitu kierukkavammoja tai muuta. Jos kierukkaa korjattu kepeillä mennään 3-4 viikkoa, mutta jalalla varataan kummassakin tapauksessa heti. Huom! asia on yksilöllinen ja ortopedi antaa yksilölliset ohjeet

Pääsiäinen klapi lötkönä

Ensimmäinen pääsiäinen ilman laskuja sen jälkeen kun laskemisen aloitin noin 7 vuotiaana. Toisaalta some ja Facebook pitää nykyään huolen siitä että pääsee muiden reissuun vähän mukaan fiilistelemään. Levi, Ylläs, Ruka, Tahko, Himos, Messilä, Åre ja pari muuta tuli bongattua statuspäivityksistä.

Pääsiäisen säät oli sen verran kohdillaan että aamukahviinkin tuli taiteiltua aurinko johon fiilikset kiteyty. "Bittersweet" No, auringossa hiljakseen sulavan hangen päällä oli pihassa ihan mukava istuskella ja heilutella "klapia" joka pikkuhiljaa liikuu jo melko hyvin.

Pääsiäiseen kuului perinteiset, lampaanpaisti, mämmi ja munat (niin kanan kuin suklaisetkin).

Jälkiruokaviini

Lauantaina tarjoitui mahdollisuus mennä hieman ulkoilemaan poikain kanssa parille ja sehän piristi kummasti. Aloitettiin varovasti italialaisen illallisen kautta fiilistellen, joka sitten äityi ihan kelpo ravintolakierrokseksi. Kun kellotkin käännettiin yöllä kesäaikaan, niin kotiintulo venähti. Ilta ulkona meni ihan hyvin vaikka jalan kanssa välillä jännitti. Muutaman jälkeen naureskelin että sokka irti ja boogiewoogie, eihän se nyt tosta paskemmaks voi mennä. Itseasiassa ehjänä on vielä takaristiside, sivuristisiteet ja suurin osa kierukasta, joten varovaisuus on kuitenkin paikallaan.

Sunnuntaiaamun herätys oli hieman kankeampi. Illalla niin letkeästi liikkunut polvi oli aamulla tönköhkö ja ilmeisesti rasvainen risotto tms. aiheutti hieman kummallista olotilaa... Iltapäivää kohden happi oli parempaa ja päätin viedä Jorvista lainatut kepit takaisin. Matkalla kaffet Bembölen kahvituvasta ja pieni kävely.

Olin lauantaina käynyt kartoittamassa kuntopyöriä ja vähän kokeilemassa eri malleja. Selkeästi hinnalla ja laadulla/tukevuudella on tässäkin tapauksessa selvä korrelaatio. Heppoisen laskusiteen hajottua onnettomuuden yhteydessä, päätin etten ainakaan leikkauksen jälkeen tuu kaatumaan paskan kuntopyörän kanssa olohuoneen lattialle. Verkkohuutokaupan kautta löytyi sitten lopulta useampi uudenveroinen "kalsariteline" ja tein kaupat. Tarkoitukseen soveltuva, ihan hyväntuntuinen fillari seisoo nyt olkkarin nurkassa ja muutama kilsa treeniä takana.

Kokonaisuudessaan erilainen, mutta ihan mukava pääsiäinen. Tänään sain tekstarin vakuutusyhtiöltä jossa maksusitoumus hyväksytty leikkausta varten. Hyvä, neljä viikkoa leikkaukseen siis.

Leikkauksen suunnittelua

Jokseenkin jännittynyt tunnelma aamulla kun ei tiennyt mitä odottaa leikkaavan ortopedin vastaanotolta. Aikaisemmat kokemukset erikoislääkäreiden osalta ovat vaihdelleet suuresti. Joskus olen saanut "haukkuja, tuhahteluja ja toruja" kun olen kysellyt "tyhmiä", joskus on jäänyt fiilis että olen vain häiriöksi ja turhaan viemässä kallisarvoista aikaa, minä maallinen mistään tietämätön luulosairas otus. Joskus kohdalle on osunut mitä mukavin ja asiantuntevin ihminen joka on hoitanut asiat tavalla josta on jäänyt todella mukava fiilis.

Ajoin autolla Helsingin keskustan parkkihalliin ja kepittelin noin 200m käytävää hisseille. Hissillä oli jonkinmoinen hässäkkä. Hissin edessä polki paikallaan turhautuneen näköinen stressaantunut konttorirottalauma ympärille hermostuneesti pälyillen. Lähestyin keppeineni laumaa ja kysyin mikä hätänä. "No hissit ei toimi. Pitäiskö tässä alkaa jotain rappusia koluamaan? Tästäkö maksetaan kallista parkkimaksua?"

Lauma hälveni käytävää pitkin takaisin parkkihallille päin ja lähdin perästä, koska hallista oli päästävä pian ulos että ehdin tapaamiseen. Juuri kun olin päässyt takaisin infoluukulle sieltä ilmoitettiin että nyt toimii. Eikun takaisin sama reitti. Tässä vaiheessa kipeä polvi ja kepit alkoivat taas todenteolla ärsyttämään. Mielessä hiipi ajatus että ehkä se huippuasiantuntija toteaa magneettikuvista jotain positiivista, kuten "Ei täällä mitään siteitä poikki ole, tää tulee ilman leikkausta kuntoon"

Minuuttia vaille vastaanotolla. Selässä oli menossa hikikarpaloiden massalähtö niskasta vyötärölle ulottuvalla pikamatkalla.

Ortopedi oli aivan huippu tyyppi. Todella mukava ja sai koko polvivamman ja sen korjaamisen tuntumaan todella vähäpätöiseltä rutiinijutulta. Magneettikuvista hän totesi vammat ja näytti miten eturistiside oli hajonnut kappaleiksi ja näkyi mössönä polven välissä. Muista vammoista hän sanoi että ovat loppujen lopuksi melko vähäisiä ja että kierukan vamma on pieni. Voin siis käyttää polvea normaali arjessa ilman keppejä ja aloittaa kuntopyöräilyn heti.  Kävimme läpi leikkauksen vaiheet katsomalla animaatiota joka oli havainnollinen ja selkeä. Lähtökohtaisesti homma tehdään ns. hamstring menetelmällä ja riippuen takareiden jänteiden vahvuudesta, otetaan yksi tai useampi pätkä josta uusi eturistiside tehdään. Suunnittelimme leikkausajankohtaa toiveitteni ja työtilanteeni mukaan ja varattiin ajankohta huhti-toukokuun vaihteeseen.

Tämän jälkeen kävimme läpi kuntoutusohjelmaa. Se aloitetaan huhtikuun alussa, noin kuukautta ennen leikkausta. Tarkoituksena on vahvistaa polven lihaksistoa mahdollisimman paljon ennen leikkausta (lähtökohta on jäätävän hyvä, mulla on ihan hullunhyvät jalkalihakset. :), mutta myös käydä läpi leikkauksen jälkeen tehtävät harjoitukset etukäteen. Näin pääsen testaamaan eri harjotteita ennen leikkausta ja tiedän hyvissä ajoin etukäteen mitä leikkauksen jälkeiset viikot ja kuukaudet tehdään. Ensimmäinen fysioterapiakäynti on ns. polviryhmä jossa on muita samaan operaatioon meneviä. Ihan huippua. Erittäin positiivinen kokemus siis. Luottavaisin mielin odotellaan.

Leffasunnuntai

Aamulla olin kerännyt sen verran rohkeutta ja polvikin liikkui kohtuu hyvin, että kaivoin sukset esiin ja katsoin tarkemmin hajonnutta sidettä. Täytyy todeta että aivan liian heppoiset siteet tuli hommattua toissakautena suksien kanssa. Vaikka tuskin jämäkämmät siteet olisi polvea pelastanut, mutta silti pieni epäilys on, että ehkä ehjä side olisi väännöstä lauennut. Tuo takasiteen asento pisti myös etusiteen jotenkin lukkoon ja tapahtuman jälkeen sai hetken taistella että sai monon irti. Note to self: varmista aina kun hommaat urheiluvälineitä että ne soveltuvat "painoluokkaasi". Täytynee kysellä Atomiciltä onko vastaavia tapauksia sattunut...

Iltapäivällä harrastin hieman kansanurheilua, sauvakävelyä. Joskin mun sauvat on Jorvin urheiluvälinevuokraamosta ja niissä on kahvojen päässä heijastimet. Ne on vähän "speikkal" ja tulipahan yhdeltä lapselta kauppakeskuksessa kuultua kommentti "iskä kato kerjäläiset on tullut tännekin" kun välillä kävelin ilman sauvojen tukea ehkä hieman oudosti jalkaa raahaten...

Harjoittelun jälkeen vähän jäähoitoa ja sitten perheen kanssa leffaan Rölliä katsomaan. Selvisi ainakin mistä Krista Kosonen on saanut inspiraatiota Kristoffer Taxfree hahmoonsa.

Nyt tuntuu siltä että ensi viikko mennään töihin ihan normaaliin tapaan. Katsotaan sitten tiistaina ortopedin tapaamisen jälkeen kuinka kauan.

Viikko tapaturmasta ja klenkan liikkumareviiri kasvaa

Vahingon jälkeiset kolme ensimmäistä päivää olivat tuskallisia. Liikkuminen oli todella hankalaa kun polvi oli välillä melko turvoksissa. Henkinen kipu oli kuitenkin pääkopassa huomattavasti suurempi kun turvonneessa polvessa. Edessä ollut Tahkon reissu jäi väliin, keväthanget ja siihen liittyvät urheilut on urheiltu.

Keskiviikkona 19.3 oli kuitenkin hieman parempi fiilis ja tein töitä kotoa käsin melko sujuvasti. Torstaina kävin asiakkaalla ja perjantaina toimistolla. Perjantaina pystyin liikkumaan jo lyhyitä matkoja autolla.

Tänään lauantaina on ollut pientä kauppareissua sun muuta liikkumista. Pääsen jo kotona köpöttelemään ilman keppejä. Fiilis on ihan hyvä.

Ensi tiistaina leikkaavan ortopedin puheille suunnittelemaan leikkausajankohtaa.

Luottamus laskutaitoon oli liian suuri,

kaatui tää möhkäle kuin Berliinin muuri.

Nyt mennään paikasta toiseen klenkaamalla,

ei ole sukset vähään aikaan tän ukkelin alla.

Pian saa hunajamelonin näköinen polvi puukkoa,

ja HCR juoksulle heitän katsomosta lentosuukkoa.

Kuntotus on pian edessä,

polkee tää äijä mummojen kanssa vedessä.

Syksyllä taas klenkka liitää,

pitkin lenkkipolkuja kiitää.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa...

Hiihtolomaviikosta on jo aikaa ja Mayrhofenin mahtavat laskut ja mäet tulee mieleen ajoittain kun selailee matkakuvia. 

Reissun jälkeen käytiin fiilistelemässä Messilässä hienoa ilmaa, mutta kuiva pakkaskeli ja jokseenkin huono luisto ei oikein saanut mikäänlaista vauhdin tuntua laskemiseen. Alppireissulla koetut reilun 100kmh suhinat mäessä jäi toteutumatta Messilässä. Tästä alkoi laskuun keskittyminen herpaantua. Lähimäet tuntuivat naurettavilta nyppylöiltä ja luotto omaan taitoon ja laskemiseen oli kohonnut uusiin sfääreihin...

Lauantai 16.3 aamu alkoin mahtavassa pakkaskelissä ja polte päästä mäkeen oli taas kova. Lapset ja kamat autoon ja mäkeen, Nuuksion Swinghilliin. Aurinkoinen pakkaskeli. Päässä soi "voiko ihanammin päivä enää alkaa..."

Aikaisemmin pilviin noussut itsetunto omaan laskemiseen nähden vain kasvoi. Ajettiin täysillä, huolettomasti, jopa mäkeä halveksien. 

Neljäs lasku ja siirryttiin lasten kanssa perherinteen puolelle, jossa lapset halusivat kokeilla pikku hyppyjä jne. Laskin vieressä rennosti välillä takaperin välillä etuperin. Pyöriskelin edestakaisin kuten olen monet kerrat tehnyt aikaisemminkin. Mäki oli lopussa ja hiljensin vauhtia, naps, vasen suksi irtosi, pyörähdin takaperin ja jatkoin yhdellä suksella. Otin rauhallisen luisun kääntyäkseni ja pysähtyäkseni, edelleen kova luotto taitoihin. Vaan eipä kääntynyt suksi, vaan tarttui kantista kiinni, side ei auennut vaan takaside vääntyi alumiinikiskosta ylös joka jumitti mekanismin. Jalka poikittain, perse kohti alarinnettä, kuin hidastetusta elokuvasta tämä 38v laskettelustara painui suksen päälle polvi ihan vinossa. Se ei kestänyt kuin sekunnin se viiltävä kipu polvessa...sisimmässäni tunsin että laskut oli siinä.

6h Jorvissa odottelun jälkeen ja röntgen kuvat otettuna, tilanne oli valoisampi:
"Venähdys tää on, ei murtumia. n. 3viikkoa kepeillä ja rinteeseen." Jess!

Seuraavana päivänä polvi oli turvonnut ja kipu alkoi yltymään. Polvi rutisi ja naksui kun sitä yritti liikutella, vaikka ei se mihinkään kääntynyt. Pääsin 17.3 iltapäivällä ortopedin luokse joka teki pari liikettä ja "laatikotestin": Pahoittelen, eturistiside on ainakin poikki, leikkaus ja 6kk kuntoutus on edessä. Otetaan varmuudeksi magneettikuvat.

Kuvat vahvisti tilanteen: Eturistiside poikki, kierukassa pientä repeämää, pari vammalle tyypillistä hiusmurtumaa, pieni irtonainen luusiru ja jotain muuta pientä.

Epätodellista. Surullista. Masentavaa. Toisaalta yritän järkeillä tilannetta, asiat voisi olla paljon pahemmin. Tämä on korjattavissa oleva urheiluvamma. 

Vitutus on kuitenkin kipua suurempi just nyt.